Olen 60- vuotias sosiaali- ja terveysalan moniosaaja. Minulla oli loistotyöpaikka yksityisessä keskisuuressa vanhustenhuollon yrityksessä. Hävisimme yhden suuren kilpailutuksen. Meidät osti kansainvälinen sote-alan yritys. Viimeisenä työpäivänäni tuli kuluneeksi 38 vuotta siitä, kun olin aloittanut työni.
Lähes 30 vuotta olin toiminut vastuullisissa esimies ja johtotehtävissä. Päivääkään en ollut aiemmin ollut työttömänä. Käväisi mielessä, eikö tuo jo riitä yhdelle ihmiselle. Enkö nyt voisi jo hellittää, tekisin vaikka pätkätöitä, joita tämän ikäiselle tarjottaisiin?
Tai voisiko jäädä kokonaan työttömäksi ja hakeutua sitten eläkkeelle. Talouteni oli kunnossa. Rakastin isovanhemmuutta, nautin lasten lasteni kanssa ajan vietosta. Miesystäväni oli eläkkeellä, voisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa. Minulla on ihana koti Savonlinnassa, jossa en ole ehtinyt viettämään juurikaan aikaa.
Miksi tuo ei riittänyt? Oikeastaan jäähdyttely ei vakavasti käynyt edes mielessä. Uskoin ja tiesin, että minulla on vielä annettavaa tälle yhteiskunnalle.
Mutta mitä ja miksi? Minua risoi, melkein pisti vihaksi suurten kansainvälisten yritysten rynniminen vanhustenhuoltoon. Harmitti, että tämän maan rakentajien hoitamisesta koituvat rahat menevät ympäri maailmaa. Lisäksi näin, mitä oli tulossa, sen mistä on tämän vuoden puolella uutisoitu. Monia ja paljon väärinkäytöksiä juuri suurissa yrityksissä. Mahdollisimman suuri voiton tavoittelu ja inhimillisyys kulkevat harvoin käsikädessä.
Siinä oli vastaus minulle. Ajattelin, että meillä on vielä kotimaisia pienyrittäjiä, jotka hyötyisivät minun osaamisestani. Halusin auttaa heitä. Suuri haaste oli tavoittaa heidät. En tiennyt markkinoinnista mitään. Suurimmaksi osaksi olin tehnyt työtä soten-julkisella puolella. Siellä ei silloin oppinut markkinointia.
No, lähdin ensin opiskelemaan markkinointia ja hiukan yrittäjyyttä sekä palvelumuotoilua. Kaikki tuntui kulminoituvan nykyisin digi-maailmaan, sitä myös olen opiskellut. En tosiaankaan voi sanoa tulleeni markkinoinnin ammattilaiseksi. Tämän ikäiselle Sote-ihmiselle se on vaikeaa.
Välillä tuntui, että ei tästä mitään tule ja meinasin menettää uskoni. Pikkuhiljaa palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen. Löysin hyvän yhteistyökumppanin, joka oli lähes samassa tilanteessa kanssani. Olimme kilpailijoita, mutta silti aloimme miettiä asioita yhdessä. Saimme yhdessä paljon enemmän ideoita ja tulimme rohkeammaksi.
Otimme yhteyttä kaikkiin Suomen ELY-keskuksiin ja LEADER-ryhmiin. Emme kyselleet itsellemme yritysrahoitusta. Kysyimme, kuinka voisimme hankkeiden avulla auttaa pieniä yrityksiä. Yllätykseksemme Ely-keskus ja Leader-ryhmät olisivat valmiita rahoittamaan hankkeita ja näin auttamaan pieniä yrityksiä. Heillä on monenlaisia hankemuotoja, joista yritykset hyötyisivät. Jostain syystä vaan heidän tiensä eivät kohtaa.
Yksi keskeinen ajatuksemme on ollut tavoittaa yrityksiä, jotka olisivat innostuneita oman yrityksen kehittämisestä ja löytää heille sopiva tukimuoto kehittämisen rahoittamiseen. Sen jälkeen aloitamme yrityksen kanssa varsinaisen työn.
Nyt olen tehnyt tätä työtä vajaa kaksi vuotta ja olen valmentanut 26 yrittäjää. Olen auttanut aloittavia yrittäjiä paperisodassa. Olen tehnyt pienyrittäjälle yritystukihakemuksia. Olemme laatineet yrittäjien kanssa yhdessä omavalvontasuunnitelmia, laittaneet tietosuoja-asioita kuntoon ja rakentaneet laatujärjestelmiä. Suurin osa työstä on tapahtunut em. hankkeiden avulla.
On ollut mahtavaa tehdä pienyrittäjien kanssa yhteistyötä. He ovat oman alansa ja työnsä asiantuntijoita, fysioterapeutteja, kotisairaanhoitajia, psykoterapeutteja jne. Mutta he ovat usein ymmällä viranomaisvaatimusten edessä. Minä taas olen harjoitellut sitä 38 vuotta ja olen ollut itsekin viranomainen. Jaan heille mielelläni sen osaamisen mitä minulla on, annan jopa enemmän kuin he osaavat vaatia.
Yrittäjyys on tuonut myös omaan elämään vapautta. Voin määritellä aika pitkälti oman työaikani. Pystyn tekemään paljon etätyötä ja nauttimaan kotona olostani. Voin joskus kesken päivän auttaa 88-vuotiasta äitiäni, voin kuskailla lapsen lapsiani tai lähteä vaikka valoisan aikaan lenkille.
Rikastumaan en ole päässyt. Todennäköisesti olisin tienannut pätkätöillä enemmän. Ainakin olisin rikkaampi, jos olisi niin hyvä tuuri käynyt, että olisin saanut vakinaisen työpaikan. Mutta olen tyytyväinen, koen tekeväni merkityksellistä työtä. Kyllä- tätä voisi sanoa kutsumukseksi. Olen aina halunnut olla pienten puolella ja olen onnellinen voidessani edes hiukan muuttaa tätä maailmaa inhimillisempään suuntaan.
Tarvitseeko sinun yrityksesi apua? Katso tästä kuinka voin auttaa sinua, ja laitetaan yhdessä sinunkin yrityksesi asiat kuntoon.
Vastaa