SoteVirittämön uutiskirje I

posted in: Yleinen

Hyvä yrittäjä,

Tässä on SoteVirittämön ensimmäinen uutiskirje. Tule mukaan jakamaan ajatuksia SoteVirittämöön.

 

JOTAIN  MUUTA NYT KAIVATAAN  SOTE-UUDISTUKSEN KAATUMISEN JÄLKEEN

Sote-uudistuksen kaatuminen on osoitus siitä, ettei Suomi ollut valmis myymään sosiaali- ja terveydenhuoltoa kansainvälisille toimijoille. ”Jotain muuta” ajattelee moni suomalainen. Poliitikot tekevät ratkaisuja, mutta myös meidän SOTE-toimijoiden täytyy pitää asia keskustelussa ja tuoda esiin se millaisen SOTEN haluamme. Nyt on juuri se oikea aika tuoda esiin SOTEN mikro- ja PK-yritysten osaaminen, voima ja asiakaskeskeisyys.

SoteVirettämö on päässyt hyvään vauhtiin ja yrittäjien mielipiteitä on jo kuultu. Henkilökunta SoteVirittämöstä on ollut yhteydessä Etelä-Pohjanmaan mikro- ja pienyrityksiin helmi- ja maaliskuun aikana kirjeitse ja puhelimella. Yhteydenotot jatkuvat edelleen.

SoteVirittämö on tavoittanut kiireen keskeltä yrittäjiä keskustelemaan oman yrityksen tulevaisuudesta ja koko SOTE-sektorin haasteista. Yhteinen huoli on ollut käsin kosketeltavaa, sillä viime vuodet ovat olleet ennen näkemättömiä muun muassa yritysten myyntien lukumäärissä. Samoin hinnalla kilpailu on puheista huolimatta ollut useimmiten se ratkaiseva palvelun tuottajan valintaperuste.

Huolien keskellä ei kuitenkaan ole syytä vaipua synkäksi, sillä moni tämän vuoden alkupuolella ollut SOTE- uutinen on karmeudessaan kuin kutsunut SOTE:n mikro- ja PK-sektoria mukaan vastaamaan haasteeseen.

Nyt on taas aika näyttää kaikki se hyvä mitä SOTE:n mikro- ja PK-sektorilla osataan ja voidaan. Nyt on aika tehdä hyvää SOTE:n mikro- ja PK-yritysten eteen, että ne ovat jatkossa entistä näkyvämpiä, osaavampia ja valmiimpia ottamaan haasteet vastaan.

Oletko jo vastannut SoteVirittämön yrittäjäkyselyyn. Kyselyssä kysytään juuri Sinun mielipidettä ja siihen halutaan tosimielellä SoteVirittämössä vastata. Vastaa linkistä, ellet ole jo vastannut.

https://www.webropolsurveys.com/S/0F5E98EAAF1F83DE.par

Tervetuloa myös SoteVirittämön tilaisuuksiin:

9.5.2019 klo 17-20

ILMAJOELLE, Kulttuurikeskus Herralaan, Könnitie 27

6.6.2017 klo 17-20

ALAVUDELLE, Fasadi-taloon, Taitotie 1

Ja aina toivotaan yhteydenottoa SoteVirittämöön, tässä yhteystiedot:

Eija-Riitta                                                             Aila

p.040 501 6717                                             p. 045 606 9406

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *